27.12.16

27 X JOULU


Nyt olisi aika vastata Christmas tag -nimisenä haasteena monessa blogissa pyörineisiin 27 kysymykseen! 

Voin jo nyt raottaa mun joulusta sen, että vietämme joulua aina kotimaassa isovanhempien ja sukulaisten kanssa, sekä kyläilemme välipäivinä sukulaisilla ja ystävillä muuten joulun merkeissä. Tänävuonna mummini ja enoni olivat meillä jouluaattona syömässä jouluruokia, viettämässä aikaa ja jakamassa lahjoja. Tänään kävimme isän tädin luona ja vielä olisi ainakin tarkoitus kyläillä kummieni kanssa.

 Eiköhän loput selviä vastauksistani kysymyksiin, joten eikun haasteen pariin!



1. On joulun aika, mitä luet?
– Keskeneräisiä kirjoja, kun kerran on aikaa ja toki jos lahjaksi satun saamaan kirjoja, niin varmasti aloitan niiden lukemisen..
2. Suosikki joululeffa?
– En voi sanoa vain yhtä! Joulutarina, Yksin kotona, Grinch, Niko lentäjän poika, Skipataan joulu..
3. Missä vietät mieluiten juhlapyhät?
– Kotona perheen ja sukulaisten kanssa. Lisäksi on ihanaa vierailla sukulaisten, ystävien ja esimerkiksi kummieni luona joululomalla.
4. Lempi joululaulu?
– Aivan ykkönen on Katri Helenan Joulumaa.
5. Milloin avaatte lahjat?
– Jouluaattona illalla, kun olemme syöneet tukevasti koko porukan kanssa.



6. Osaatko nimetä kaikki joulupukin porot? - Tiedän, että niitä on 8 ja ne liittyvät runoon, mutta en kyllä osaa nimetä niitä! Kuitenkin Petteri on sellainen, jonka tiedän.
7. Mitä joulun traditiota odotat eniten tänä vuonna?
– Ehdottomasti jouluruokia kuten lohta, kinkkua, mätiä, joululimppua, joulutorttuja ja glögiä.
8. Oikea vai feikki joulukuusi?
– Oikea. Meillä on joka vuosi ollut oikea kuusi, joka haetaan itse ja josta ei tingitä. Yritettiin kyllä äitini kanssa suostutella iskää valkoiseen tekokuuseen - huonolla menestyksellä. Täytyy silti myöntää, että isän sanat oikeasta kuusesta ja sen tuoksusta voittaa tekokuusen perustelut.. :D
9. Kaikkien aikojen suosikkisi jouluherkuista?
– Joululimppu & kirjolohen mäti yhdistelmä ja punainen glögi. Niitä ei voita mikään!



10. Rehellisesti: onko lahjojen antaminen vai niiden saaminen parempaa?
– Ehdottomasti antaminen! Kaikki se salapoliisityö ennen lahjojen ostoa, että mitä esimerkiksi sisko katselee haaveillen kaupassa on vaan niin hauskaa. Tottakai joka vuosi jonkun henkilön kohdalla tulee päänvaivaa siitä, mitä oikein hankkisi lahjaksi, mutta kaikesta on aina selvitty, eikä lahjoja ole lähdetty palauttamaan kauppaan. Lisäksi paketointi on mulle mieluista puuhaa ja on ihana antaa kauniita paketteja ja nähdä niiden miellyttävän.
11. Oudoin saamasi lahja?
– Ei tule näin äkkiseltään mieleen yhtään outoa lahjaa vuosien varrelta.. On tullut saatua kaikennäköistä tarpeellista, mieluisaa, toivottua ja hauskaa lahjaksi.
12. Millainen lahjojen paketoija olet?
– Taitava! Rakastan paketointia ja joka vuosi teen myös joulupaketointi talkoita seurallemme.
13. Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?
– Mulla ei ole jouluneuletta tai varsinaista jouluista pyjamaa. Jouluaattona mulla on aina jotain siistiä ja juhlavaa ja jotain punaista päällä.



14. Ihanin joulumuistosi lapsuudesta?
– Kaikki joulut, jotka olen saanut viettää perheen ja läheisten kanssa. Varsinkin lapsuudesta tulee mieleen isovanhempien kanssa vietetyt joulut, joko meillä kotona Helsingissä tai isän vanhempien luona Keski-Suomessa.
15. Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?
– Monenakin jouluna, mutta tänävuonna emme taida ryhtyä siihen :D
16. Suosikkipuuhasi joululomalla?
– Rentoutuminen, syöminen ja läheisten kanssa ajanvietto esimerkiksi ulkoillen tai pelaten jotain lautapeliä.
17. On jouluaatto, mitä lasissasi on?
– Luultavasti kahvia, glögiä tai viiniä.
18. Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?
– Perheeni ja lahja olisi siis jotain yhteistä, kenties leffaliput, elämyslahja, herkkukori tai jokin peli.



19. Mitkä värit tekevät joulusi?
– Punainen, valkoinen, hopea ja kulta!
20. Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain?
– En pidä tietyistä jouluruuista, kuten laatikoista, omenattomasta rosollista ja sienisalaatista. Silti syön niitä jonkun verran aina. Skippaan nykyään Lumiukko -elokuvan, sillä en pidä siitä yhtään.
21. Oletko viettänyt joulua muualla, kuin kotimaassasi?
– En muistaakseni ja en tiedä edes haluaisinko. Kyllä jonkunlainen joulu pitää kotimaassa viettää, ehkä sitten muuten joululomalla voisi karata ulkomaille lomailemaan..
22. On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?
– Kinkkua, vähän jokaista laatikkoa (peruna, lanttu, porkkana), lohta, lihahyytelöä, rosollia, joululimppua mädillä ja silliä ainakin!
23. Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?
– Multa löytyy pelkkiä valkoisia :)



24. Mikä on jouluherkkujen suosikkisi?
– Joululimppu ja mäti ja makeammista joulutortut.
25. Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä?
– Jouluaatosta, sillä pitkä joulunodotus palkitaan ja kaikki on valmista. Lisäksi meillä ainakin jouluaatto on juhlallinen ja joulupäivä enemmänkin kotona rentoutumista ja jotain kivaa tekemistä ihan vaan perheen kesken.. :)
26. Kuva- vai suklaajoulukalenteri?
– Mulle sillä ei ole oikeastaan väliä, tänävuonna kuitenkin oli kosmetiikkakalenteri, kuvakalenteri ja arpakalenteri.
27. Kuulutko pikkujoulukansaan?
– Kyllä kuulun ja yhdet pikkujoulut tuli tänävuonna vietettyä, vaikkakin parit muutkin olisi ollut tarjolla :D

.. Ja jos jokin jouluinen asia ei tästä postauksesta ilmennyt multa saa esimerkiksi kommenteissa kysellä ja vastaan mahdollisimman pian ja hyvin kysymyksiin!

Mulla jatkuu vielä jonkin aikaa loma, joten suunnitelmiin kuuluu yhteistä aikaa perheen & ystävien kanssa, treenaamista, rentoutumista ja ihan vaan lomailua! Joululoma tuli kyllä just oikeeseen paikkaan, koko syksy oli järkyttävää kiirettä ja stressiä  esimerkiksi koulun suhteen.. Mitä teidän joululomaan kuuluu? 

10.11.16

JOULULAHJAIDEAT PERHEELLE

Marraskuussa alkaa pikkuhiljaa mun jouluvalmistelut, jotta joulukuussa ehtii muutaman päivän rentoutuakkin ja jotta kaikki muistettavat asiat eivät kasaannu niskaan ennen itse joulun juhlintaa. Meidän perheessä on aina ollut tapana ostaa tai tehdä joululahjoja, emme esimerkiksi lähde erikseen jouluna ulkomaille koko perheen lahjana. Monella muullakin on ainakin perheelle lahjojen hankinta edessä, ellei myöskin muille sukulaisille, ystäville ja lastentarhan tädillekkin. 

Mitä sitten ostaa tai tehdä kenellekkin? Veli sai villasukat viime jouluna, mitäs tälle joululle keksittäisiin?  Ratkaisu on tässä postaussarjassa, jonka ensimmäisessä osassa ideoin 10 ostettavaa tai hankittavaa lahjaa perheenjäsenille eli äidille, isälle, veljelle ja siskolle. Muissa osissa siis tulee ideoita muille läheisille ja tutuille, mutta myös ideoita itsetehtyihin lahjoihin :)

 Joukossa on erilaisiin tarpeisiin ja harrastuksiin liittyviä juttuja, mutta esimerkiksi siskon ja veljen lahjoissa on huomioitu niin vanhemmat kuin nuoremmatkin sisarukset.

Pitemmittä puheitta pääsette hakemaan ideoita pukinkonttiin!

Isälle ja papalle on usein helppo hankkia jotain harrastukseen liittyen. Olipa isäsi sitten kiven kova urheilumies, metsästäjä, musisoija, lukutoukka, älykkö tai ulkonäköään ehostava, löytyy varmasti jotain lahjaksi. Vaatteet ovat myös useimmiten helppo tärppi, mars isän vaatekaapille ja tsekkaamaan esimerkiksi kauluspaidan tai rispaantuneiden aamutossujen kokolappu.

1. Lompakko tai korttikotelo, kaveriksi vaikkapa nahkahanskat tai ulkoiluun kunnon rukkaset.
2. Tuoksu löytyy varmasti ostamalla isän käytetyintä hajuvettä lisää tai kysymällä myyjältä apua.
3. Joukkueen fanituotteet, erityisesti kello logolla on loistava idea esimerkiksi jääkiekkomiehelle.
4. Termosmuki tai kuppi kahvia ja teetä juovalle, näissä muhun iski varsinkin puinen ulkoasu!
5. Aamutakki ja mukavat tossut rauhallisiin aamuihin.
6. Käsipainot kuntoilijalle tai vaikka selätin, jos kaipaa kevyempää pakettia.
7. Lehtitilaus, esimerkiksi Suomen kuvalehti, Urheilulehti, National Geographic, Erä, Viini..
8. Urheilukengät, kenkähyllystä koko selville ja ostamaan uusia juoksu-, sali- tai ulkoilukenkiä.
9. Kirja, jos ei osaa ostaa oikeaa keittokirjaa tai valita historiallisista romaaneista, vaihtoehtona on ostaa lahjakortti ja kirjoittaa vaikkapa viesti, että tällä lahjakortilla voit ostaa mieluisen kirjan.
10. Kauluspaita, mun ja siskon viimejoulun lahja isälle oli kauluspaita ja siihen sopiva kravatti. 

Äidille ja miksei myös mummillekkin löytyy aina varmasti jotain mieluista kaupoilta. Viimeisimpien joulujen aikana kuitenkin mun joululahjat mummille ja äidille ovat painottuneet kategoriaan: hemmottelu, rentoutuminen, sekä pehmoiset ja lämpivät vaatteet. Myös esimerkiksi perheen valokuvista saa aikaan ihania juttuja vaikkapa netissä suunnittelemalla.

1. Marimekko, täältä löytyy varmasti monen äidille oman näköisensä juttu, oli se sitten pussukka tai patalaput!
2. Kirja ja sen kanssa vaikka itsetehty kirjanmerkki. 
3. Lahjakortti johonkin äidin suosikkikauppaan, esimerkiksi Stockalle! 
4. Valokuvalahja, kuten kehyksiin kerättyjä kuvia esimerkiksi perheestä.
5. Jalkakylpylaite, hemmotteluhetkiin jaloille ja sen kanssa pieni pyyhe jaloille tai vaikkapa rasva.
6. Lämmin ja pehmeä neule löytyi neuletakin muodossa viimevuonna äidin paketista.
7. Tuoksu, tähänkin neuvoisin tutkimaan tai kyselemään, sillä ihan teinien lemppari Victoria's secret ei ehkä ole mieluisin tuoksu omalle äidille.
8. Pehmoiset aamu-/kylpytossut, varmasti kiva lahja ja tossut kuitenkin kuluvat vuosien aikana..
9. Tuoksukynttilä tai huonetuoksu, esimerkiksi löysin mulle uuden aivan ihanan tuttavuuden eli Skandidaviskin tuoksukynttilät ja huonetuoksut. Nämä kyllä ihastuttivat ulkonäöllään mut täysin!
10. Torkkupeitto, hyvä vaihtoehto viltin sijasta. Yleensä torkkupeitot ovat vilttejä pehmeämpiä ja esimerkiksi tälläinen pehmeä karva on täydellinen myös kasvoja vasten.

Ei väliä onko sisko sinua vanhempi vai nuorempi tai kenties samanikäinen, mieluisa lahja löytyy ainakin pienen esitutkinnan avulla! Siskon huoneesta, päivittäisistä tekemisistä tai esimerkiksi somesta löytyy varmasti vihjeitä mistä sisko tällähetkellä tykkää tai muutenkin mitä kiinnostuksenkohteita hänellä on.

1. Kuulokkeet tai kannettava kaiutin. Varmasti musiikkia kuuntelevalle siskolle täysosuma!
2. Kosmetiikkaa. Vanhemmalle siskolle voi jo ostaa vähän hintavampia meikkejä, mutta nuorelle siskolle suosittelisin ostamaan edullisia meikkejä harjoitteluun.
3. Lehtitilaus. Kenties tyttöjen- tai naistenlehti vai harrastukseen liittyvä lehti? Lehtitilaus esimerkiksi vuodeksi tai puoleksi vuodeksi ilahduttaa varmasti siskoa.
4. Pyjama. Joululomalla on mukava viettää pitkiä aamuja pyjamassa ja pienemmälle siskolle voi lahjaan yhdistää pehmeän unilelun.
5. Huoneen tyyliin sopiva seinätarra tai vaikka lahjakortti, jolla sisko voi valita mieleisensä.
6. Reppu tai pikkulaukku. Kaupoista löytyy varmasti oman siskon tyyliin laukku.
7. Elokuva tai sarja, jonka kaveriksi popparikulho tai jopa popparikone!
8. Urheiluvaate tai asuste, joka on siskosi näköinen. Hiuspantoja, salipussukka, lippis, urheilutoppi..
9. Victoria's secret tuotteet, joista löytyy joka makuun jotain oli se sitten tuoksu tai rasva!
10. Lahjakortti. Kenties suosikki vaatekauppaan, Spotify premium joksikin aikaa, kauneushoitolaan..

Veljelle on varma valinta hankkia jotain harrastukseen liittyvää, mutta myös esimerkiksi poikien ja miesten joulun lahjasetit ovat varteenotettava vaihtoehto.
1. Urheiluväline kuten jalkapallo tai juomapullo ilahduttaa urheilullista veljeä.
2. Paita oli viime jouluna mun valinta veljen joululahjaksi ja onnistuin valitsemaan mieluisen!
3. Peli on mieluisa lahja pelaavalle veljelle ja joululomalla pääseekin varmasti aloittelemaan pelin.
4. Lippis on tärppi lahjoissa aina, sillä voisin väittää, että lähes kaikki miehet ja pojat käyttävät lippistä ainakin kesäisin suojaamaan auringolta ja osana asua!
5. Tuotepaketit kuten suihkupakkaukset ja tuoksupakkaukset, näitä on joulun alla helposti löydettävissä kaupoista, eikä pakettia tarvitse itse koota yksittäisistä tuotteista.
6. Tyyny. Tämä pehmeä paketti on helppo valita sopimaan vaikka veljen huoneeseen koristamaan sänkyä.
7. Kylpytakki. Etenkin kaupoissa näkee super söpöjä pienten poikien kylpytakkeja ja -viittoja, mutta miksei myös veljen lempivärissä hankkisi sellaista vanhemmallekkin veljelle?
8. Kuulokkeet, uusi peliohjain, kosketusnäyttöhanskat.. Nämä jutut tuli mieleen, kun ideoin oman pikkuveljen joululahjaa.
9. Lahjakortti. Urheilijalle esimerkiksi urheilukauppaan, kovalle pelaajalle pelikauppaan, kirjoja lukevalle kirjakauppaan, tyylitajuiselle vaatekauppaan..
10. Sarjakuvat. Lehtitilaus tai suoraan lehden/lehtien ostaminen pakettiin voisi hyvin toimia ainakin mun pikkuveljelle ja uskon, että myös monien teistä veljet voisivat tästä tykätä!

Meidän Vickan viimejouluna jouluisissa valokuvissa!
Tässä siis olisi ensimmäinen osa mun laatimia lahjaideoita! Mitä kaikkea te olette jo ostaneet, ideoineet tai päättäneet perheelle lahjaksi?

Toivottavasti tästä tarttuu perheenjäsenille ideoita lahjapakettien sisälle, mutta muistakaa pysyä myös kuulolla jatkossa, sillä jatko-osina tälle tulee lisää vinkkejä läheisten lahjoihin. Kannattaa myös odottaa mun vinkkejä ja ohjeita itsetehtyihin lahjoihin ;)

5.11.16

12 VINKKIÄ WANHAT TANSSIVALLE

Wanhojen tanssit kolkuttaa jo muutaman kuukauden päässä ja lupailinkin jo omien tanssieni jälkeen, että jaan vinkkejä seuraavien vuosien wanhoille! Ja miksei myös jo tanssineet muistelisi tämän postauksen myötä omia kömmellyksiä ja onnistumisia lukion kakkosvuoden yhtenä tärkeimpänä päivänä! Mun kiireen täyteisestä wanhojen viikosta, tanssien kulusta ja koulumme perinteistä tansseissa kerroin helmikuussa ja postausta pääset fiilistelemään tästä.

Tässä postauksessa tulen jakamaan vinkkejä ja asioita, joita koen, että jonkun olisi pitänyt kertoa minulle tai auttaa minua niissä ennen tansseja!


- Tanssiparin löytämistä ei tulisi stressata: löydät parin kyllä, kunhan olet etsimässä sellaista avoimin mielin. Pari voi löytyä omasta koulusta tai koulun ulkopuolelta, mutta pyydä rohkeasti apua esimerkiksi ystäviltä tai liikunnanopettajalta, jos tuntuu ettei parin etsintä tuota tulosta!

- Mekko saa olla kantajansa näköinen ja erityisesti kantajalleen mieluista: mekkopolitiikka on muuttunut vapaammaksi vuosi vuodelta. Nykyään mekkoja nähdään monia kymmeniä erilaisia, joten älä pelkää valita mieluistasi väriä, mallia, yksityiskohtaa, helman muhkeutta. Myöskään kukaan ei tiedä onko mekkosi uusi, käytetty, itsetehty, mittatilauksella tehty, muokattu, netistä, paikanpäältä vai ulkomailta tilattu ellet halua kertoa :)

- Kampaaja tulisi varata ajoissa: mulla itselläni luottokampaaja oli buukattu täyteen jo elokuussa. Koulukaverini äidillä oli kuitenkin mullekkin vielä aika kampaamostaan, joten siellä mulle laitettiin kampaus tärkeimpänä päivänä ja olin hyvin tyytyväinen hänen kädenjälkeensä!

- Jos harkitsee ammattilaisen meikkaukseen menoa kannattaa käydä koemeikissä hyvissä ajoin: olen ikäväkseni lukenut huonoja kokemuksia juhlameikistä ammattilaisella. Myöskin hyviä kokemuksia olen kuullut, mutta kannattaa miettiä tarvitseeko usein aika kallista meikkausta. Koemeikki kertoo meikkaajasta ja siellä voi sopia kevyemmästä tai vahvemmasta meikistä, sekä muista muutoksista jotka haluaa sitten lopulliseen meikkiin. Toisaalta meikin tekeminen itse on edullisempi ja helposti harjoiteltavissa.


- Koruja löytyy joulun jälkeen alennuksista: jos mieleisiä koruja ei ole vielä löytynyt, niin viimevuonna tein havainnon, että joulun jälkeen aleista löytää varmasti paljon kivoja koruja alehinnoin!

- Kokoa mukaan selviytymispakkaus: tanssit ovat koettelemus kropalle, mekolle ja kampaukselle. Kokoa joku pussukka missä on pientä syötävää ja juotavaa, laastareita, rasvaa, meikit, lääkkeet, mutta myös apu mekolle ja tukalle. Mekko kaipaa ompelipakkauksen, jossa siis mahdollisimman mekonväristä lankaa, neuloja, hakaneuloja, jotain kangasteippiä ja tahran varalle jokin aine, jolla poistaa tahra heti sen tultua. Kampaajalta kannattaa kysyä kampauksen ensiapupakkaus, mutta perussääntönä: lakka, pinnejä, ponnareita, harja, kampa ja jos millään mahdollista niin suoristin/kiharrin.

- Kannattaa tanssia mukavilla kengillä: kenkien ei pitäisi alkaa särkeä jalkoja tanssien edetessä. Myöskin on mukavampi tanssia, kun ei tarvitse keskittyä koroilla pystyssä pysymiseen, sillä vauhtia on ja tasapainoa vaaditaan pyöriessä & hyppiessä. Kengät ei yleensä paljoa näy mekon alta, siihen voi itse vaikuttaa mekon pituudella ja hei, kuka tuijottaa tanssijoiden jalkoihin kokoajan, että pääsee kiinnittämään kaiken huomion kenkiin?

- Lisää ulkonäköön: ulkonäköön voi olla kiva lisätä tälläisenä päivänä jotain lisää. Kampaukseen lisää hiusta pidennyksillä? Ripsiin muotoa, pituutta ja tuuheutta irtoripsillä, ripsitupsuilla tai ammattilaisen laittamilla ripsenpidennyksillä? Lyhyet kynnet näteiksi tekokynsillä tai rakennekynsillä? 


- Kampaus ennen kaikkea itseä miellyttävä & kestävä: kestävyydestä sen verran, että useimmat meistä tanssivat parina päivänä osissa, jolloin saman kampauksen säilyttäminen vaatii nukkumista se päässä. Itse tein ekana päivänä kenraaliharjoitukseen itse kiharat, toisena eli tärkeimpänä päivänä kävin kampaajalla ja nukuin kampaus päässä, jotta olisi se sama kampaus myös kolmantena päivänä. Tämä toimi sillä kampaajani teki super hyvää työtä! Kampauksesta saa nykypäivänä vaikka minkälaisen. Oikeastaan väliä ei enään ole onko sulla lyhyet vai pitkät hiukset - kampaajat osaa ratkaista sulle miellyttävän kampauksen. Hiukset voivat olla auki, kiinni, puoliksi auki, nutturalla, ponnarilla, suorana, kiharalla, ylhäällä, alhaalla, sivulla, koristeilla, ilman koriusteita..

- Kannattaa pyytää joku kuvaamaan tansseja: ystävä tai perheenjäsen taltioi sinulle ihania kuvia muistoksi tärkeästä päivästä, oli se sitten kännykällä tai kameralla. Kuvat ovat toivottavasti ikuisia muistoja eri kohdista tansseja: sisääntulosta, eri tansseista, kaverikuvia, yksittäiskuvia mekosta ja kampauksesta jne.

- Selvitä koulusi perinteet/käytännöt: kaikissa kouluissa tanssitaan erilailla eri tansseja, tämä tulee selväksi tanssiharjoituksissa. On mieltärauhoittavaa kuitenkin tietää mitä tansseja tanssitte, milloin harjoitukset alkaa, mikä on juhlan kulku, montako näytöstä ja kenelle, aikataulut, musiikki, mahdollinen illallinen, jatkot, onko omatanssia, ketkä hoitaa tanssipaikan koristelun, onko kutsuttujen katsojien määrää rajoitettu, mille aikataululle varaat kampauksen jne.

- Älä ota liikaa stressiä ja paineita wanhoista: se tulee ja menee lukiossa - edessä ja takana on monia muitakin hienoja juhlia ja tapahtumia. Ratkaisu löytyy kyllä kaikkiin ongelmiin, kunhan pysyt rauhallisena ja avoimena, sekä pyydät rohkeasti apua kun sille on tarvetta. Wanhat ei välttämättä ole sinulle lukion kohokohta, mutta kehotan silti ottamaan rennosti ilon irti tansseista ja kuitenkin osallistumaan - tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus elämässä :)


Tässä siis olisi 12 vinkkiä wanhat tanssiville, jotka jokaisen pitäisi saada kuulla/tietää ennen tansseja. 

Toivottavasti näistä oli hyötyä tuleville tanssijoille ja lisäähän voi aina kysyä, sillä tanssit ovat mullakin hyvin tuoreessa muistissa 9 kuukauden päässä. Näitä vinkkejä oli hauska kerätä muistellen omia tansseja ja niitä edeltävää aikaa! 

Blogini tämän hetken suosituin postaus: Wanhojen viikko