25.3.16

PÄÄSIÄISVINKIT 2016

Moikka!

Vietätkö pääsiäisen Helsingissä tai onko suunnitelmissa pikkuloman visiitti Helsinkiin? Keräsin pari tapahtumaa, paikkaa ja ideaa pääsiäisloman ajalle Helsingissä, joista toivottavasti joku teistä innostuu käymään tai kertomaan edellisiltä vuosilta kokemuksia!




Alla pari keräämääni tapahtumaa, jos on vielä suunnitelmat auki:

Talvipuutarha - suunnitelmissani lomalle on vierailu ihanan eksoottisessa kasvien keitaassa pikkusiskon kanssa. Olen viimeksi käynyt talvipuutarhassa useampi vuosi sitten, juurikin pääsiäisen aikaan. Silloin olin ihan haltioissani pienistä tipuista, mutta tälläkertaa aijon keskittyä myös itse kasveja täynnä oleviin huoneisiin. Talvipuutarha on auki perjantaista maanantaihin 12-16 ja sinne on ilmainen sisäänpääsy.

Sea Life - pääsiäisen aikaan merimaailmasta löytyy pääsiäistipuja merieläinten lisäksi! Sea Lifestä on vain positiivisia kokemuksia, todella upeita kaloja ja muita vesistöjen asukkaita ja ihasteltavaa löytyy! Sea Life on maksullinen ja auki perjantaista maanantaihin 10-17.

Fallkullan kotieläintila - todella eläinrakkaana ihmisenä voisin pistäytyä Fallkullassa ihastelemassa kilejä, sekä ankan ja kananpoikasia. Olen pienempänä käynyt pääsiäisen aikaan Fallkullan kotieläintilalla ja oli kyllä ihana kokemus eli sopii erittäin hyvin lapsille, mutta miksei myös vähän vanhemmillekkin! Fallkullan kotieläintila on auki perjantaista maanantaihin 10-15


Korkeasaaren pääsiäissaari - keväinen tapahtuma tuo monet upeat eläimet ja perheet yhteen. Korkeasaaressa kannattaa olla hereillä ruokinta-aikoina, joista ilmoitetaan ja niitä voi mennä tarkkailemaan. Korkeasaari on avoinna maanantaista perjantaihin 10-16 ja on maksullinen.


Suuri pääsiäiskirppis - toiveena olisi myös päästä pistäytymään jonkun kaverin kanssa Suvilahden kattilahallin pääsiäiskirppikselle. Itse olen elämäni aikana ollut vain kerran tai kaksi kirppiksellä, joten olisi kiva käydä katsomassa millainen näin iso kirppis on ja jos löytäisin sieltä jotain kivaa. Kirppis on avoinna perjantaista sunnuntaihin 12-17

Jäähallin kirppis - lauantaina ja sunnuntaina klo 9-13.30 Helsingin jäähallissa. Koskaan en ole jäähallin kirppiksellä käynyt ja nyt pääsiäisenä en luultavasti ehdi. Mutta kertokaa mulle onko yleensäkkin sillon, kun jäähallilla on kirppis niin paljon porukkaa ja oletteko tehneet löytöjä?

Pääsiäiskokko - Seurasaaressa juhlakentällä lauantai-iltana klo 18.30. Tämä kiinnostaisi, mutta lauantai-illalla ei taida mulla ainakaan olla tilaa suunnitelmissa enään pistäytyä tänne.




Pääsiäisenä kotona tai kyläilemässä tekemistä löytyy ainakin hyvän ruuan, askartelun, munien piilotuksen, munien koristelun merkeissä.

Itselleni pääsiäisiä makuja on ehdottomasti lammas, yrtit (eritoten rosmariini), kana, katkaravut, suklaa, appelsiini (ja muutkin sitrushedelmät jälkiruuissa) netistä varmasti löytyy näppäriä pääsiäisreseptejä, mutta myös monilla ravintoloilla on oma pääsiäismenu.

Askartelu oli ajankohtaista lähinnä, kun olin pienempi, mutta vanhemmallekkin varmasti on mieluisaa rairuohon kasvatus ja koristelu tai vaikkapa pääsiäisaiheisten korttien askartelu ystäville ja sukulaisille.

Suklaamunat ja niiden piilotus on minulle ainakin jokavuotinen pääsiäisjuttu. Lempparisuklaamunat on mignon, pienet myös läpikotaisin suklaiset pääsiäismunat, sekä tosi vahvasti mun lapsuuteen liittyvä kinder!

Kertokaa teidän pääsiäissuunnitelmia tai perinteitä!




Viettäkää hauskaa pääsiäistä ja toivon, että näistä ideoista olisi jollekkin teistä hyötyä!

 Helena







17.3.16

REISSUN JÄLKEEN

Moi!

Olin viikko sitten 'vanhojen risteilyllä' Tukholmassa. Matka sujui tosi hyvin, merellä oli hyvä sää koko ajan ja laiva ei keinunut lähes ollenkaan. Laivalla söimme hyvää ruokaa, lauloimme karaokea. tanssimme pitkälle yöhön ja shoppailimme taxfreessä tuliaisia. Torstaina lähdimme oman hyttiporukkamme kesken maistelemaan tunnelmaa Tukholmaan maihin. Kävimme monet kaupat läpi ja aika maissa kului tosi nopeasti, kun meillä oli niin hauskaa! Mukaan kaupoista tarttui jotain pientä jokaiselle, ei siis ollut mikään ylenpalttinen rahan törsäys reissu :D


1. Victoria's secret 2. & 3. Hollister Co. 4. H&M


Nyt on palattu reissusta jo hyvin arkeen ja kiirettä pitää pesiksen, koulun ja kaikkien tulevien velvollisuuksien myötä.
9 päivän päästä täytän 18-vuotta ja nyt vasta olen alkanut tajuamaan miten paljon vastuuta mulla on itsestäni, vaikka asunkin kotona. Ovia aukeaa sellaiseen tahtiin, että huhhuh.. Melkein joka päivä postiluukusta tipahtaa postia milloin pankista, milloin vakuutusyhtiöstä. "Tule sopimaan vakuutuksiesi siirtämisestä omiin nimiisi ja suunnittelemaan tulevaisuuden vakuutustarpeitasi" - siis täh. Lisäksi autokoulu menee hurjaa vauhtia eteenpäin, ensiviikolla teoriakoe ja kohta varataan inssi.

Kaiken tämän kiireen keskellä, mulle iski myös aika paha flunssa. Olen sunnuntaista lähtien levännyt aina, kun ehdin ja yrittänyt parantaa flunssaa kotikonstein. En ole juuri koskaan oikeasti kipeä, joten nyt tämä kipeily tuntuu niin puuduttavalta, kun ei jaksa ja pysty painamaan eteenpäin täysiä :(

Toivottavasti te pysytte terveinä kevät flunssalta ja pääsette esim. lenkkipoluille nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta! 



Helena

Ps. Nyt sain kuvat isoiksi rikkomatta tekstiä! Taitaa olla huomattavasti parempi? ;)